keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Goldwell-koulutus ja vaaleasta tummaksi -värjäys


Meillä kävi koulussa Goldwellin kouluttaja opettamassa meille asioita Goldwellin kevytväreistä. Paljon oli uutta asiaa vaikka kaikki oli lyhykäisesti käyty jo tunneilla läpi! Iida sitten oli meidän malli, ja tässä muutama kuvanen työstä.


Ennen värjäystä. Edellisenä päivänä tähän oli tehty purkupesua ja pohja oli erittäin kirjava. Kuva tummentaa aika paljon.


Ja värjäyksen jälkeen. Pituuteen ja latvaan heitettiin 8OR-väriä(tummuusastetta en nyt ihan tarkkaan muista mutta ei se tuosta paljoa heitä), ja tyveen laitettiin 6NN sekoitettuna KK-MIX -sävyn kanssa. Vaikka väri oli NN, eli siinä pitäisi olla pigmenttiä enemmän, ei se silti tarrannut tyveen juuri yhtään, vaan siitä jäi vaalea.

Sitten torstaina 29.1 meillä oli koetyö, vaalea hius tummaksi.

Lähtotilanne oli tummuusasteeltaan 10 latvasta, tyvestä hieman vaaleampi sillä siellä ei ollut keltaisuutta ollenkaan. Keltaisuutta oli kuitenkin runsaasti mitä enemmän liikuttiin latvaan päin. Tähän sitten lähdettiin tekemään tummaa raitaa ja hieman taittamaan keltaisuutta pois.


Raitoihin tuli alkuun Goldwellin Low lightseja, tummuusasteelta 6 ja 7 mutta se loppui kesken. Teimme sitten loppuraitoihin esipigmentoinnin ja laitoimme siihen päälle 7N. Keltaisuutta taittamaan meillä oli tarkoitus laittaa 10V, mutta sitä ei ollut ollenkaan. Korvasimme sen Wellan 10/6 värillä. Sekin sitten meinasi loppua kesken, mutta selvisimme kaikesta huolimatta :D
Asiakas tykkäsi lopputuloksesta, ja se oli minusta tärkeintä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti